Oletko myymässä yritystäsi?

Indutradella on opportunistinen lähestymistapa yritysostoihin. Ostamme menestyviä ja hyvin hoidettuja yrityksiä, joilla on selkeästi määritellyt markkinat ja hyvä tuote- ja palveluvalikoima.

Yrityksensä myymistä harkitsevia yrittäjiä Indutradessa houkuttelee usein se, että Indutrade on pitkäaikainen omistaja, jonka tavoitteena on kehittää hankkimiaan yrityksiä eikä myydä niitä. Hajautettu päätöksenteko- ja organisaatiomalli, jossa tulos- ja liiketoimintavastuu on tytäryhtiöillä, tarjoaa turvallisen ja tutunomaisen vaihtoehdon yrityksensä myyntiä harkitseville.

KEHITTÄMINEN

Indutrade-konserniin liittyvä yritys säilyttää oman identiteettinsä. Lisäksi se pääsee osalliseksi muiden konserniyritysten osaamisesta ja voi olla omalla, tärkeällä panoksellaan kehittämässä konsernin tietopääomaa.

OSTAMINEN

Vaadimme paljon yrityksiltä, joista olemme kiinnostuneita. Niiden pitää olla yrittäjämäisesti johdettuja, yrittäjien tulee suhtautua liikeideaansa suurella palolla ja heidän tulee kehittää yritystään jatkuvasti. Lisäksi on tärkeää, että heillä on sama vastuulliseen yrittämiseen perustuva arvopohja kuin meillä.

Hajautettu päätöksenteko ja vastuu

Uskomme, että toiminnallisen vastuun täytyy olla aina sellaisella organisaatiotasolla, jolla päätösten vaikutuksia voidaan parhaiten arvioida. Tämä tarkoittaa sitä, että hankkimamme yritykset saavat jatkaa toimintaansa kuten ennenkin ja ne säilyttävät oman johtonsa, kulttuurinsa ja nimensä. Johtamismallimme perustuu selkeisiin taloudellisiin tavoitteisiin, hyvään tiedonvaihtoon ja vastuun hajauttamiseen paikallistasolle. Tämä malli on osoittanut toimivuutensa jo perustamisvuodestamme 1978 lähtien.

Yrittäjähenki säilyy

Indutraden hajautettu organisaatiorakenne ja yritysten itsenäinen päätösvalta yrityskaupan jälkeenkin ovat tärkeitä tekijöitä, joilla saadaan avainhenkilöt pysymään yrityksissä. Usein avainhenkilöt ovat yrittäjiä, joilla on suuri rooli liiketoiminnan kehittämisessä, asiakas- ja toimittajasuhteiden hoitamisessa ja yrityskulttuurin ylläpitämisessä.

Mitä tarjoamme

Liiketoimintaa tavalliseen tapaan

Hajautettu organisaatiorakenteemme takaa yrityksille suuren itsenäisyysasteen ja runsaasti vapautta ja joustavuutta. Parhaat liiketoimintapäätökset tehdään lähellä asiakasta, ja pidämme tärkeänä, että päätöksentekijöinä ovat ne henkilöt, jotka tuntevat asiakkaan tilanteen parhaiten.

Ammattitaitoinen hallitus

Nimitämme yritykselle aktiivisen ja sitoutuneen hallituksen, joka tukee ja auttaa yrityksen johtoa. Osaamisemme, kokemuksemme ja rakenteemme yhdistelmällä luomme edellytykset yritysten jatkuvalle kehitykselle.

Asiantuntemus

Indutrade tukee tytäryhtiöitään tarjoamalla näille toimiala- ja teknologiaosaamista sekä apua liiketoiminnan kehittämisessä, rahoituksessa ja johtamisessa. Tarjoamme tukea myös osaamisen kehittämiseen, digitalisaatioon ja vastuullisuustyöhön.

Vahva talous

Konsernin vahva talous luo vakautta ja helpottaa tytäryhtiöiden laajentumista. Vakaana omistajana otamme vastuun tytäryhtiöiden toiminnan jatkuvuudesta pitkällä aikavälillä.

Tiedon jakaminen ja verkostot

Jaamme kokemuksia, tietoa ja parhaita käytäntöjä verkostotapaamisissa, koulutuksissa ja digitaalisen viestintäalustamme, Indutrade Portalin, kautta. Yrityksemme kohtaavat usein samankaltaisia haasteita, ja yhdelle yritykselle toimiva ratkaisu toimii usein myös toiselle. Tiedonvaihtoon ja vapaamuotoiseen verkostoitumiseen kannustamalla edistämme yritysten välistä kokemusten jakamista ja ideointikulttuuria.

OSAAMISEN JA JOHTAMISEN KEHITTÄMINEN

Hajautetussa organisaatiossa ihmiset ovat ratkaisevassa asemassa. Meille on tärkeää, että jokaisessa yrityksessä toimitusjohtajan, johtoryhmän ja hallituksen valinta tehdään huolellisesti. Indutrade Academy tarjoaa räätälöityä koulutusta konsernimme avainhenkilöiden osaamisen kehittämiseen.

Lue lisää

Toimiminen osana Indutradea

Parhaan käsityksen siitä, miten toimimme ja millaista on olla osa Indutradea, saat tutustumalla muutamien yrityksensä Indutradelle myyneiden yrittäjien kertomuksiin.

Yritysostot

Indutradella on pitkä kokemus yritysostoista. Ne ovat luonnollinen osa toimintaamme ja kasvustrategiaamme.